Rasvansiirron jälkihoito

Rasvansiirron jälkeen siirrettä tulee varjella ja hoitaa huolella seuraavat neljä kuukautta, jotta solut säilyisivät mahdollisimman hyvin hengissä ja integroituvat kudokseen. Minulla se onnistui oikein hyvin, joten paljastan miten sen tein.

Rasvansiirto on toimenpide, johon ei hinnan, toimenpiteen kivuliaisuuden, lopputuloksen epävarmuuden ja ylipäänsä kaiken siitä aiheutuvan vaivan vuoksi halua ihan kevyin perustein lähteä uudelleen.

Rasvansiirrosta toipuminen edellyttää tarkkaa jälkihoitoa, jotta rasvasolut säilyvät hengissä ja kudos kiinnittyy kauniisti. Rasvansiirron onnistuminen riippuu siitä, että siirretty rasva saa riittävästi verta ja ravinteita. Motivaationi rasvasiirteen vaalimiseen oli siis todella korkealla.

Panostus kannatti, sillä viisi kuukautta toimenpiteestä totesin lopputuloksen varsin onnistuneeksi. Selästä siirretty rasva on säilynyt rinnoissani hyvin ja myös muoto on säilynyt hyvänä.

Tämä tarkoittaa, että siirre ei paranemisaikana altistunut liialle liikkeelle, kolhuille tai puristukselle. Myös ravinto ja lepo ovat olleet kunnossa.

Rasvasiirteen hoito on solukuolemalta varjelua

Rasvansiirtokohdassa kaikenlainen paine, kylmyys ja energiavaje tuhoavat vastasiirrettyjä, herkkiä rasvasoluja.

Ensimmäiset seitsemän vuorokautta toimenpiteen jälkeen siirretyt rasvasolut ovat hätää kärsimässä. Ne tarvitsevat uuden verisuonituksen pysyäkseen hengissä. Vielä tämän jälkeenkin siirre on herkkä vaurioille.

Noin neljän kuukauden päästä lopputulos on nähtävissä. Siihen mennessä siirretyt rasvasolut ovat joko integroituneet kehoon tai kokeneet solukuoleman ja poistuneet kehosta.

Kolmas vaihtoehto on öljykystan synty, jossa hajonneista rasvasoluista muodostuu kiinteä tai pehmeä kyhmy.

Öljykysta voi syntyä, jos siirretylle rasvalle ei ole syntynyt verenkiertoa, rasvaa on siirretty rintaan liian paljon tai siirtotekniikka on ollut huono. Öljykysta katoaa yleensä ajan myötä, mutta lääkäri voi myös sen tyhjentää, mikäli se on kipeä tai aiheuttaa muuta vaivaa.

Neulepaita päälle heinäkuussa

Heti rasvansiirtotoimenpiteen jälkeen minut siirrettiin seurantaan. Sain tiputuksessa nesteytystä ja ravintoaineita menetettyjen tilalle sekä vointiani tarkkailtiin. 

Kun plastiikkakirurgi tuli tapaamaan minua, hän huomautti heti, etten ollut suojannut rintakehääni huolellisesti.

”Rinnat tulee pitää lämpiminä”, hän ohjeisti. Tehtäväni on pitää tarkasti huolta, etteivät ne tule altistumaan seuraavien kuukausien  millään tavalla vedolle.

Otin neuvosta vaarin. Vaikka oli heinäkuu, vedin lämpöisen neulepaidan päälle. 

Heipat rintsikoille 

Rintaliivien käyttö jäi toipumisvaiheessa pitkälle tauolle, sillä ne aiheuttavat helposti painetta, jota ei saisi olla lainkaan. Alkuun käytin niin sanottuja pupunkorvia eli liivit korvaavia silikonitarroja, mutta pian niiden liimakiinnitys alkoi ärsyttää ihoa.

Olen aiemminkin tottunut olemaan ilman rintsikoita, joten kuvio ei ollut ihan uutta. Uutta oli vain tuon vapauden jatkuminen useita kuukausia. Rintalihasten ja sidekudosten aktiivinen toiminta ilman keinotekoista tukea saattaa pitkällä aikavälillä parantaa rintojen luonnollista tukea, joten en ollut huolissani, venyvätkö rintani.

Tietenkään rintoja ei voi altistaa minkäänlaiselle voimakkaalle liikkeelle ilman tukea, mitä vaikka hölkätessä tulisi, mutta rasvansiirrosta toipuessa ei muutenkaan ole hyvä idea lähteä juoksulenkille.

Ehdoton treenitauko

Kuukausi toimenpiteestä kaikenlainen treenailu on kiellettyä.

Fyysinen rasitus voi häiritä uusien verisuonten muodostumista siirrettyyn rasvaan, mikä on kriittistä solujen eloonjäämiselle. Liikunta voi lisätä verenkiertoa muihin kehon osiin ja vähentää verenkiertoa siirtoalueella, mikä voi johtaa rasvasolujen kuolemaan.

Liiallinen liikunta voi myös aiheuttaa siirretyn rasvan liikkumista ennen kuin se on kunnolla asettunut ja saanut riittävää verenkiertoa. Tämä voi johtaa epätasaiseen lopputulokseen.

Kuntosalilla harjoittelu jäi noin kuukauden tauolle, samoin myös hotjooga ja barre.

Seuraavat kuukaudet liikuin paikasta toiseen vain kävelemällä, joka on leikkauksesta toipuessa se on hyvin suositeltavaa. Juokseminen ei ilman rintsikoita onnistu eikä lenkkeily rasvansiirrosta toipuessa olisi muutenkaan hyvä idea. 

Nukutaan selällään

Rintoja, johin rasvaa on siirretty, ei saa puristella, heilutella tai altistaa minkäänlaiselle paineelle. Kun jo rintaliivien kevyt puristus voi olla liikaa ja jättää jälkensä, sama koskee vatsallaan ja kyljellään makaamista.

Mikäli on tottunut nukkumaan kumppanin kanssa lusikassa tai muuten tiiviisti, tässä kohtaa on tauon paikka. 

Rasvansiirron jälkeen minun piti ensi kertaa elämässäni opetella selällään nukkuminen. Motivaatio asiassa oli niin korkealla, että se onnistui. Asento oli helppo pitää, kun laitoin polvitapeiden alle ja sivuille tyynyjä.

Havaitsin, että selällään nukkuminen on hyväksi myös kasvojen ulkonäölle. Painovoima vetää ihoa kauniisti, eikä nukkuma-asennossa tule painetta kummallekaan puolelle kasvoja ja muodostu ryppyjä.

Rasvaimukohta tarvitsee tukea

Rasvansiirron yhteydessä on toteutettu myös rasvaimu.

Rasvaimukohdassa tukitekstiilin käyttö on olennainen osa toipumisprosessia. Tukitekstiilin paine vähentää turvotusta ja mustelmia, tukee kudoksia sekä auttaa ihoa kiinnittymään uuteen muotoon.

Alkuun tukitekstiiliä tulee käyttää ympäri vuorokauden 24/7, poislukien peseytyminen. 

Tukitekstiilejä on hyvä olla ainakin pari kappaletta, jotta yhden ollessa pesussa tukitekstiilin käyttöön ei tule taukoja. Esimerkiksi Marenalla on hyvälaatuisia tukitekstiilejä ja niitä voi ostaa klinikoilta, joissa rasvaimuja tehdään. 

Syödään riittävän paljon ja myös nopeita hiilareita

Terveellinen ja monipuolinen ruokailu on toipumisvaiheessa todella tärkeää. Missään nimessä ei saa olla energiavajeessa, jos haluaa rasvasiirteen säilyvän.

Pohdin, mikä tukisi parhaalla mahdollisella tavalla siirteen kiinnittymistä ja keksin ratkaisuksi nopeat hiilihydraatit.

Kyllä, juuri ne, joista tavallisesti varoitellaan.

Nopeat hiilihydraatit nostavat verensokeritasoja, mikä stimuloi insuliinin eritystä haimasta. Insuliini on anabolinen hormoni, joka edistää solujen kasvua ja kudosten korjautumista. Korkeampi insuliinitaso voi siten parantaa rasvasiirteen eloonjäämistä ja integroitumista ympäröivään kudokseen.

Siispä nautin päivittäin hyvällä omallatunnolla pienehköjä määriä irtokarkkeja, jotka sisältävät paljon sokeria, mutta ei juurikaan rasvaa.

Miten välttää lihominen toipumisvaiheessa?

Rasvaimusta toipuessa ruokahalu lisääntyy. Keho ilmeisesti pyrkii palautumaan tiettyyn lähtökohtaan. Ollaanhan rasvakudoksen mukana menetetty myös siihen varastoituneita ravintoaineita. 

Rasvakudos tuottaa useita hormoneja, kuten ruokahalua säätelevää leptiiniä. Stressihormoni kortisoli voi myös olla koholla leikkauksen jälkeen.

Rasvakudosta poistettaessa hormonitasapaino voi hetkellisesti häiriintyä, mikä saattaa heijastua kasvaneena ruokahaluna.

Jos olisin halunnut hifistellä, olisin syönyt nopeat hiilihydraatit hedelmien ja marjojen muodossa. Jos olisin ehdottomasti halunnut välttää ylimääräisen rasvan muodostumisen toipumisvaiheessa, olisin punninnut ruokani. 

Uudet uljaat muodot

Perustelin toipumisvaiheessa kalorimäärältään rennompaa ruokailulinjaa itselleni siten, että priorisoin rasvasiirteen säilymisen ja keskityn yhteen asiaan kerrallaan.

Rintojen jatkuva varominen oli jo omanlaisensa urakka. En halunnut lisätä paineita stressaamalla mahdollisista muutamista ylikiloista, jotka kuitenkin olisivat helposti pudotettavissa. Ajattelin, että tarvittaessa otan projektin päätteeksi Personal Trainerin, joka auttaa pääsemään tikkiin. Siinä tulisi taas toteutettua yksi listallani olevista asioista.

Kaiken kaikkiaan lihoin kolmen kuukauden toipumisen aikana viitisen kiloa, mitä pidän kohtuullisena. 

Toimenpiteen jälkeen olen saanut totutella uuteen minäkuvaan, jossa olen selkeästi rintavampi ja jopa enemmän, mitä olen lähtökohtaisesti ollut. Kehoni mallia on luonnehdittu tiimalasimaiseksi, mikä tuntuu jännittävältä ja mukavalta.

Jaa:

3 Responses

  1. Hei, Kiitos artikkelista. Itse olen jo useamman vuoden haaveillut kyseisestä toimenpiteestä, mutta en haluaisi laittaa niin isoja rahoja jos ei rasvansiirto onnistukaan toivotulla tavalla. Pääsitkö toimenpiteeseen maksutta? Onko tuollaiseen operointiin mahdollista päästä maksutta myös tavallinen tallaaja?

    1. Kiitos viestistä, Marjaana!

      Toimenpide oli maksullinen, mutta olin mukana koulutuspotilaana, minkä vuoksi hinta oli noin puolet normaalista. Klinikat hakevat aika ajoin mallipotilaita esteettisiin toimenpiteisiin ja ilmoittelevat niistä omissa kanavissaan. Jotkut toimenpiteet voivat olla maksuttomia, mutta usein niistä peritään alennettu maksu.

      Rasvansiirto on mielestäni hyvä esimerkki toimenpiteestä, jossa jälkihoidolla on erittäin suuri merkitys onnistumisen kannalta. Olen tutkinut ja kirjoittanut siitä, millä logiikalla onnistumista tuetaan, sillä klinikoilta ei välttämättä saa näin seikkaperäistä tietoa.

      Lähestyisin rasvansiirtoa ensisijaisesti rasvaimun näkökulmasta. Rasvaimussa poistetaan rasvasoluja tietyiltä kehon alueilta. Aikuisella ihmisellä rasvasolujen määrä on pääosin vakaa. Kun rasvasoluja poistetaan, kyseinen alue ei enää toimi ensisijaisena rasvan varastointipaikkana, vaan mahdollinen painonnousu näkyy herkemmin muissa kehon osissa.

      Rasvaimussa on olennaista, että toimenpide toteutetaan erittäin huolellisesti, jottei käy, kuten minulle kävi ensimmäisessä rasvaimussa. Siksi plastiikkakirurgin valintaan kannattaa suhtautua erityisen tarkasti.

      Mahdollinen myöhempi painonnousu näkyy herkemmin niillä kehon alueilla, joihin rasvaa on siirretty tai joissa rasvasoluja on lähtökohtaisesti enemmän.

      Omalla kohdallani toimenpiteen vaikutus on edelleen selvä vuosien jälkeen. Painonnousu näkyy ensimmäiseksi rintojen koossa, ei niinkään muualla kehossa.

  2. Kiitos vastauksesta ☺️ Utelen vielä että missä kävit tämän toimenpiteen ottamassa? Olen vertaillut monia, ja parhaimmat asiantuntijat taitavat ovat Eirassa? Mielestäni kyseisen toimenpiteen onnistumisesta pitäisi tehdä sopimus, jossa potilas saa uuden toimenpiteet maksutta jos ensimmäinen kerta epäonnistuu Osaatko kertoa mihin voisi ilmoittautua mallipotilaaksi etukäteen vai onko tämä mahdollista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmoilla

Tästäkin puhutaan