Rasvaimua harkitseva, tämä sinun kannattaa tietää. Pahin vihollisesi on hutiloiden ja liian rajulla tekniikalla tehty rasvaimu.
En ikävä kyllä ole ainoa, jolle näin on käynyt.
Työetiikkaansa somessa hehkuttavan virolaisen plastiikkakirurgin käsissä vastaavan käsittelyn saaneita on sittemmin ilmoittautunut monia muitakin.
Kerron nyt sen, mitä olisin halunnut tietää, ennen kuin menin toimenpiteeseen suomalaisen toimijan kautta virolaiselle klinikalle.
Rasvaimu on toimenpide, jonka voi tehdä todella hyvin, mutta myös hyvin huonosti. Tekijöillä ja tekotavoilla on eroa.
Hyvin tehty rasvaimu vaatii huolellisuutta ja taitoa, kun taas liukuhihnalta kiireessä hutiloiden syntyy sutta ja sekundaa. Jos ajattelit, että voi kai sitä myöhemmin korjata, niin hankalaa on ja kalliiksi tulee, jos edes onnistuu.
Omakohtaisesta kokemuksestani voin kertoa, että halvemmaksi olisi tullut, jos olisi mennyt heti alkuun vaikka sille kaikista kalliimmalle suomalaiselle tekijälle.
Kun kudokseen on kerran kajottu, sitä ei pysty enää palauttamaan entiselleen. Se on kuin paperi, joka on kerran rypistetty. Voit koettaa korjata ja silotella sitä, mutta jäljet rypistämisestä ovat aina jollain tapaa läsnä.
Miten surkea lopputulos saatiin aikaiseksi
Oheisessa kuvassa on vatsani vuonna 2019 juuri ennen rasvaimua Tallinnassa Kotka Erahaigla -sairaalassa ja jälkimmäisessä vajaa vuosi toimenpiteen jälkeen. Kaunis vatsani, pilalla.
Mitä on tapahtunut?
Paikoin rasvaa on otettu aivan liikaa ja liian pinnallisesti, toisaalta taas sitä on otettu liian vähän. Tämän voi testata kokeilemalla ihon paksuutta sormien välissä, esimerkiksi navan toisella puolella rasvakerros on kaksinkertainen toiseen puoleen verrattuna.
Näin on aikaiseksi perunapeltomainen lopputulos.
Lisäksi liian rajulla tekniikalla on aiheutettu kiinnikkeitä, jotka näkyvät kuvassa ylimääräisinä kuroumina esimerkiksi navan yläpuolella. Navasta on saatu epämuodostunut viiru.
Kommentit vatsastani on saatu muilta plastiikkakirurgeilta. Työn jälki on nähty yksiselitteisesti heikkona. Tosin toimenpiteen tehnyt virolainen plastiikkakirurgi on toimenpiteen myyneen suomalaistoimijan mukaan sanonut, ettei jälki ole huono vaan odotettu.
Lisäksi hän on syytellyt lopputuloksesta minua, että kudokseni olisi herkästi arpeutuvaa tyyppiä. Sitä se ei ole ollut kenenkään muun käsissä, ei ennen eikä jälkeen. Rasvaimuissakin olen käynyt hänen tekemän toimenpiteen jälkeen kahdesti.
Olen ymmärtänyt, että kun tekijä ei halua ottaa huonosta tuloksesta vastuuta, niihin tilanteisiin on olemassa vakioselitykset, jos ne vaikkapa menisivät läpi ja homma ratkeaisi sillä. Jos itse olet vastaavassa tilanteessa, kysy useamman ammattilaisen kommentit, niin totuus selviää sitä kautta.
Näin muut plastiikkakirurgit kommentoivat
”Tämä ei ole millään tavalla ollut sinusta johtuvaa. Korjailu tulee olemaan hyvin hankalaa”, kommentoi suomalainen plastiikkakirurgi vatsani tilannettani ja etenkin kiinnikkeitä.
Huomattavasti suorapuheisempi oli plastiikkakirurgi Robert Chmielewski.
”Who did this?”
Olin päätynyt hänen luokseen koulutustilaisuudessa, jossa hän koulutti suomalaislääkäreitä rasvaimuun ja rasvansiirtoon.
Koulutukseen osallistuneet lääkärit kohahtivat nimen kuultuaan.
”Hänellähän on hyvä maine”, yksi heistä sanoi. Kyllä, markkinointipuheet olivat tehneet minuunkin vaikutuksen.
Chmielewski päätyi ystävällisesti korjailemaan vatsaani tässä yhteydessä ilman lisämaksua pelkästä myötätunnosta.
”Tämä ei paranna tilannetta kokonaan, mutta auttaa sitä hieman”, hän sanoi ja aukoi kiinnikkeitä vesisuihkurasvaimun avulla sekä poisti samalla 0,5 dl rasvaa.
Olen hänelle ikuisesti avustansa kiitollinen.
Isot puheet ja välinpitämätöntä menoa
Vatsani pilanneen toimenpiteen tehnyt plastiikkakirurgi esiintyy somemarkkinoinnissaan empaattisena ja osaavana auktoriteettina. Hän alleviivailee korkeaa ammattitaitoa sekä tunnollista paneutumista jokaiseen asiakkaaseen.
Oma kokemukseni oli aivan päinvastainen. Tapasin plastiikkakirurgin ensimmäistä kertaa vasta juuri ennen toimenpidettä, joka oli pitänyt maksaa etukäteen. Plastiikkakirurgilla oli silminnähden kamala kiire. Pienehkön toimenpiteen ajaksi minut nukutettiin, joka jo itsessään on tarpeeton riski. Miksi ihmeessä? En ole saanut tälle mitään järkevää selitystä.
Toimenpiteen jälkeen heräsin heikkolaatuinen tukiside päällä. Toisen ja viimeisen kerran tapasin plastiikkakirurgin muutaman minuutin ajan juuri ennen kotiinlähtöä, kun laivamatka on järjestäjän puolesta jo varattu. Ja tällöinkin plastiikkakirurgilla oli jumalaton kiire.
Mukanaan hänellä oli valmiiksi englanniksi kirjoitettu toimenpideseloste, jossa oli mainittu myös jotain jälkihoito-ohjeita. Ohjeet olivat puutteelliset. Niissä ei esimerkiksi mainittu LPG-hoidosta tai rasvaimukohdan hieronnasta mitään, vaikka se tutkitusti edistää toipumista ja parantaa lopputulosta. Vasta hoitotuloksesta reklamoidessani virolaislääkäri oli ehdottanut LPG-hoitoa.
Tämä kokemus oli aivan päinvastainen, mitä kaksi muuta rasvaimua, jotka minulle on tehty myöhemmin Suomessa eri paikoissa.
Paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä voit koko ajan keskustella plastiikkakirurgin kanssa kuin myös nähdä, kuinka huolellisesti se tehdään. Epätasaisuutta ei tule, kun maltetaan tehdä työ kunnolla. Vältetään liikaa voimankäyttöä, tarkistellaan rasvaimun edetessä, että rasvakerros jää tasaiseksi ja asiakkaasta ylipäänsä välitetään.
Meitä saman kirurgin asiakkaita vastaavalla lopputuloksella ilmaantui runsaasti lisää
Päädyin hiljattain Facebookissa on Esteettiset toimenpiteet ja kauneuskirurgia -ryhmässä kommentoimaan vatsan rasvaimua koskevaan keskusteluun. Kovin oli outoja tuloksia tullut useammallakin ihmisellä.
Epätasaisesti tehtyä perunapeltoa näkyi muillakin ja eipä tämä oma rasvaimussa epämuodostunut viirunapa ole suinkaan ainoa.
Emme keskustelleet kyseisestä plastiikkakirurgista ryhmässä nimellä, mutta yksityisviestejä alkoi tulla. Ilmeni, että aivan jokaisella komplikaatioista kärsivillä toimenpiteen oli tehnyt sama tunnettu virolainen plastiikkakirurgi.
Näin jälkikäteen ymmärrän kirurgin vatsaani koskevia kommentteja siinä mielessä paremmin, että hänen käsissään lopputulos varmastikin oli odotettu. Tuskin se olisi hänen korjauksella edes siitä parantunut, vaan kiinnikkeitä olisi voinut jopa tulla lisää, kuten hän oli arvellut.
Käsitykseni hänen ammattitaidosta ja ammattietiikasta on tällä hetkellä todella heikko.
Ihmettelimme, miksi kyseisestä tekijästä löytyy hänen somesivulta niin yksipuolisen ylistäviä kommentteja? Miksi hän selittää työtapansa markkinoinnissaan aivan erilaiseksi, mitä todellisuus on? Havaitsin, että Facebookissa hänen päivitystensä näkyvyys on rajattu. Ehkäpä meitä avoimesti tyytymättömiä on muitakin, mutta meidän ääni ei pääse samalla lailla kuuluville.
Toisen asiakkaan kanssa pohdimme, että olemmeko me suomalaiset niin hyväuskoisia, että uskomme aivan kaiken mitä meille sanotaan, kunhan on vain herttainen ulosanti. Siksi tällainen voi jatkua vuosikausia.
Vältä perävalotakuu
Omakohtaisen kokemuksen kautta suosittelen teettämään esteettisen toimenpiteen Suomessa. Silloin et ole mahdollisissa ongelmatilanteissa aivan yksin.
Suomessa hoidon tasoa ja terveydenhuollon ammattilaisten lupia valvoo Valvira. Lakisääteinen potilasvakuutusjärjestelmä kattaa julkisessa ja yksityisessä terveydenhuollossa annetut hoidot.
Potilasvakuutuskeskus käsittelee korvausvaatimuksia, jos potilas kärsii hoitovirheestä tai komplikaatiosta, kun toimenpide on tehty Suomessa.
Terveydenhuollon ammattilaiset ovat kertoneet, että Suomessa plastiikkakirurgit suhtautuvat aiheeseen vakavasti siksikin, että maine näillä pienillä sisämarkkinoilla on nopeasti mennyttä, jos alkaisi toimia samaan tapaan kuin Viron kollega.
Ulkomailla tehdyissä toimenpiteissä oman ja muilta kuulemieni kokemusten perusteella vaikuttaa olevan perävalotakuu. Vieraasta maasta tulevan asiakkaan on huomattavasti vaikeampi eri äidinkielellä ja markkina-alueella lähteä peräämään oikeuksiaan.
Tarkoitukseni on auttaa tekemään parempia valintoja, joita ei tarvitse katua
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole nostaa tikunnokkaan ketään, vaan kertoa, mihin asioihin esteettiseen toimenpiteeseen hakeutuvan kannattaa kiinnittää huomiota.
Muutama saman kohtalon kokenut on sanonut, että olisipa kuullut näistä omista tuloksistani aiemmin, niin olisi itsekin osannut valita tekijän paremmin.
Jos minulla olisi aikakone, palaisin takaisin vuoteen 2019 ja jättäisin Viron reissun välistä.
Etsisin käsiini kokeneen suomalaisen plastiikkakirurgin, jonka kanssa keskustelisin tilanteestani ennen toimenpidettä. Pyrkisin kaikin tavoin varmistamaan, että toimenpide tehdään huolella ja ammattitaidolla.
Ei siis niin, että maksat toimenpiteen etukäteen, matkustat ulkomaille, jossa tapaat leikkaavan kirurgin nopeasti vasta juuri ennen toimenpidettä ja seuraavan kerran pikaisesti ennen lähtöä.
Haluaisin myös, että toimenpide tehtäisiin paikallispuudutuksessa. Se olisi ensinnäkin turvallisempaa ja lisäksi muissa läpikäymissäni rasvaimuissa on ollut hyvä nähdä, kuinka tarkasti ja huolellisesti rasvaimu pitää tehdä, jotta se onnistuu.
Nämä muut toimenpiteet ovat onnistuneet hienosti. Ei ole epäilystäkään, että vika olisi ollut minun kudostyypissäni vaan se on ollut työn laadussa.
—
Seuraavassa artikkelissa kerron rasvaimukomplikaatioiden hoidoista, joita olen käynyt läpi.








2 Responses
ihan uskomatonta lukea tätä, omat kokemukset kyseisestä sairaalasta ja leikkauksesta aivan yksi yhteen samat. lopputulos ei sentään onneksi aivan näin pahasti pieleen, mutta eniten jäi mieleen lääkärin hirvittävä kiire ja välinpitämättömyys, suorastaan ylimalkaisuus ja se miten kaikki toiveet ohitettiin mitään sanomatta.
Saman toimenpiteen voi tehdä hyvin tai huonosti. Ero näkyy lopputuloksessa, jonka kanssa vietetään jopa loppuelämä. Kiire ja ylimalkaisuus on todella huono asia näissä plastiikkakirurgiaissa toimenpiteissä.