Pyhäpäivän aamuna uutisvirrassa osui kohdalle kirkkoherra Harri Henttisen eli Kirkko-Harrin haastattelu.
Harrin kertoma sai pohtimaan itsensä kehittämistä.
Miten suuri merkitys sillä on paitsi omaan, myös ympärillä olevien ihmisten elämänlaatuun.
Uskonnon harjoittamisen perimmäinen tarkoitus ihmiselle itselleen on olla parempi versio itsestään, mutta jos on hukassa itsensä kanssa, huomio keskittyy muiden asioiden päsmäröintiin.
Itsensä kehittäminen vai muiden muuttaminen
Toksisessa vuorovaikutuksessa toista ihmistä painostetaan hänen henkilökohtaisissa valinnoissa, kuten vaikkapa että saako meikata.
Tällaisia painostajia meille jokaiselle on tullut vastaan.
Pahimmillaan ympärillä oleva yhteisö antaa toiminnalle tukensa.
Erikoisinta yhtälössä on se, että jos jokin asia toisessa ihmisessä kovasti häiritsee, eikö silloin ennemminkin haluaisi vaikuttaa omiin kykyihinsä kohdata itselleen haastavalta tuntuvia asioita?
Ihmisenä kehittyminen on omassa vaikutuspiirissä. Toisen ihmisen valinnat taas ovat hänen omiansa.
Tämän luulisi olevan kaikille itsestään selvää, mutta tilanne monimutkaistuu, kun kuvioihin astuu ylimmäksi auktoriteetiksi nostettu, kaiken oikeuttava uskonto.
Uskon nimissä tapahtuva kontrollointi, tasapäistäminen, suvaitsemattomuus ja sodat ovat kaikki ilmentymiä väärin ymmärretystä itsensä kehittämisestä.
Vaikeus kohdata itseään ja omiin tarkoitusperiin rakennettu monikäyttöjumala
Kirkko-Harri mainitsee haastattelussa, että hengellisissä piireissä on suuri vaara sille, että aletaan käyttämään toista ihmistä välineenä.
Hän selittää ilmiötä siten, että ihminen on jumalaa etsiessään kadottanut itsensä.
”Ensin pitää löytää itsensä, vasta sitten voi löytää jumalan luokse”, hän muistuttaa.
Muussa tapauksessa ihminen rakentaa jumalasta oman itsensä näköisen, jolloin kyse ei ole oikeasta jumalasta.
”Ihminen on jumalan kuva, mutta jumala ei ole meidän ihmisten kuva. Kun mielessä rakennetaan meidän näköinen ja kokoinen monikäyttöjumala, silloin aletaan käyttää hyväksi paitsi jumalaa, myös toista ihmistä”, Kirkko-Harri luonnehtii toksista uskonnollisuutta.
Toisen ihmisen kontrollointiyritysten takana piilee vaikeus kohdata itseään.
”Jos ihminen pelkää itseään ja on itselleen vieras, kauhean helppo on alkaa operoida toisessa ihmisessä. Kuinka sinun pitää olla ja mitä et saa olla.”
”Tätä vielä tehostetaan sanomalla, mistä jumala tykkää ja ei tykkää, mitä jumala vihaa. Ihan kuin olisimme jotain jumalan asiamiehiä”, hän huokaa.
Keskitytään ihmisten kokoisiin asioihin
Meikkaava kirkkoherra on tottunut siihen, kuinka häntä aika-ajoin ollaan karkottamassa helvettiin siksi, kun jotkut kokevat hänet vääränlaisena.
Toisten mielipiteet eivät vaikuta Harria painavan, vaan hän suhtautuu yhteydenottoihin pitkämielisesti.
”Arvostan sitä, jos henkilö esiintyy omalla nimellään. Hän esittäytyy ja sitten tulee purkaus, kuinka olen väärällä tiellä ja tämä tie vie kadotukseen. Vastaan siihen, että nyt on tullut selväksi, mitä sinä ajattelet minulle käyvän. Annetaan jumalan hoitaa ne Kirkko-Harrinkin iäisyysasiat. Keskitytään me ihmiset näihin ihmisten kokoisiin asioihin ja annetaan jumalan kokoisten asioiden olla. Sitten yhtäkkiä alkaa unohtua se, mikä on minun iänkaikkisuusosani ja ihminen alkaakin puhua omasta elämästään.”
